Torstai¨
Aamu ei alkanut kaikille ihan kauheen pirteissä tunnelmissa ja aamulenkki ei ollut ihan mukavuusalueella, mutta kyllä siitäkin päivän auetessa selvittiin. Ei se aina niin helppoo oo. Kaikki paitsi Tipu kumminkin punnersi itsensä autoon klo.9.15 toiset vähän enemmän virkeinä toiset vähemmän. Ei se urheilu vaan aina nin helpppoo oo. Ratavuoro alko vähän myöhässä, koska hissit ei auennu ihan ajallaan. Se kumminkin suotakoon, koska kaikilla on niitä huonoja aaamuja joskus, myös hissihenkilökunnalla. Saatiin käyttäää ihan koko rinne, sillä kouvolalaiset oli varannu siitä puolet. Tehtiin melko vääntävä rata, joten lantio sisään ja kädet eteen oli ihan pakonsanelema sääntö, jos halus selvittää radan kunnialla ja kohtuulllisessa ajassa alas. Ville videoi kaikilta kaksi laskua, koska tuuliset olosuhteet aiheuttivat pientä sormien jäätymistä. Reenien jälkeen painuttiin mökille syömään lihakeittooo. Tipunkin kunto näytti lupaavalta. Saimme myös VIERAITA, sillä KHS:ssän Anni tuli käymään meiän mökillä tutustumassa leirielämäänne. Tällä hetkellä näyttää vakavasti siltä, että allekirjoittanut saa kaverin leireille ja ajat "jätkien kanssa reisussa" on ohi. Nyt tuntuuu ihan pelottavan hyvälle. Eri asia on sitten se haluaako Anni tulla meiän leireille... Pojat ainaki tykkäs :) Illalla tehtiin vähän löysempi rata ja Anni siis KHS:ssän ja Atte kokeili ajaa keppiä ihan käsisuojien kanssa. Laskut meni tosi hyvin ja Tipukin pääsi mäkeen :) Toivottavasti kuume on nyt mennyttä elämää. Illalla syötiin "ransuja ja makkaraa" Ainoa miinus on ehkä hiukan kipeet ja kosketusarat alueet, johon kepit mukavasti läsähtää. En tiedä mitkä metallipanssarit pojila on, kun niitä kuulemma satu ollenkaan ;) Lenkillä on jo kans käyty ja kohta saunaan ja sitten Mentalist.
-Anni-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti