Kertomuksia kilparyhmän seikkailuista

-

maanantai 5. joulukuuta 2011

Lumileiri vuosimallia 2011

Launantaina ajaeltiin sitten tänne Rukalle monien vaiheiden jälkeen. Menossa mukana musta ryhmä; Werkku, Tipu, Atte, Juuso, Anni sekä matkan johtajana pettämätön koutsimme Ville. Startattiin aamulla the pimpcarilla villen pihasta, ja illalla oltiin kohteessa noin kymmenen maissa.

Sunnuntaina ekaa kertaa mäkeen. Aamulla totutttuun tapaan aamulenkille, jonka jälkeen puurot naamaan ja mäkeen. Kaikille oli hirvee into päästä laskeen piiiitkän kesän ja "mukavien" fysiikka treenien jälkeen. Aamulla aloitettiin sopivan rauhallisesti auraten ja koska kehitys oli melkoista siirryimme pian leikkaavaan laskuun. Tänne rukalle oli eksynyt muutama muukin seura ja hissijonot oli ihan kunnioitettavan pitkät. Keittona syötiin maittavaa jalostajan hernekeittoa, jonka tipu ja anni onnistuneesti kaatoi purkista kattilaan. Päikkäreiden jälkeen mäkeen vetään ilta settiä. Videoitiin vähän omia laskuja, ettei kellekkään tuu liian hyvä mieli, kun laskeminen tuntuu muuten niin kivalle :) Mökillä syötiin suunnitelmasta poiketen pyttipannua lihapullilla ja jädee jälkkäriks ja kahvia halukkaille :) kaikki hyvä loppu aikanaaan niin myös meiän leireillä, sillä kuuden ihmisen käytyä vessassa ja jonottavien pompittua tuskaisesti ympäri keittiötä oli TUOMION TEMPPELI. Mökissä, kun tosiaan on vaan se yks vessa ::) Illasta vähän kateltiiin telkkaria ja ihan oikeiden alppiurheilijoiden otteita Villen koneelta Beaver Greekistä. Positiivisena yllätyksenä Markus Sandell oli hienosti VIIDES!! Onnellisena käperryttiin nukkumaan. Tunnelmaa tosin latisti huomattavasti se, että Juusolle oli noussut kuume :/ onneksi VT oli aloittanut jo tunnetusti hyvin tehokkaan lääkkeiden jakelun.
-Werkku & Anni-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti