Kertomuksia kilparyhmän seikkailuista

-

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Ajatuksia leiriltä



Tämän vuoden lumileiri alkaa olla puolivälin paremmalla puolella ja tässä vaiheessa on hyvä summata ajatuksia, joita on leirin aikana syntynyt. Näitä ajatuksia ajattelin nyt jakaa myös muille.

Päälimmäisenä mielessä on ryhmäläisten kasvu, niin fyysisesti, kuin myös henkisesti. Henkilökohtaisten keskustelujen kautta on käyty läpi nuorten matkaa tähän hetkeen, keskusteltu tulevaisuuden haaveista ja laadittu tavoitteita tälle kaudelle ja kohti tulevaisuutta. Näiden keskustelujen myötä on hahmottunut kuva ryhmästä, jonka jäsenten tavoitteet ovat hyvin saman suuntaiset, varsin erilaisista lähtökohdista huolimatta. Osalle tulevaisuuden suunnitelmat ovat selkeitä, mutta osalle suunnitelmat koostuvat enemmänkin haaveista ja toiveista. Osa on asettanut itselleen korkeammat tavoitteet, kuin toiset, mutta kaikkia yhdistää halu kehittyä urheilijana ja erityisesti laskijana.


Toisena asiana on mielessä ryhmän motivoituneisuus. Aamu-ja iltalenkit hoidetaan itsenäisesti ilman minkäänlaista purnaamista. Suksi- ja ruokahuolto toimii kuin itsestään. Harjoituksissa toimitaan tunnollisesti ja pyritään jatkuvasti parhaimpaansa, eikä valmentajan auktoriteettiä kyseenalaisteta. Tämä kaikki kertoo erittäin motivoituneesta ryhmästä joka ponnistelee yhteisen tavoitteen eteen olosuhteista välittämättä.

Kolmantena asiana itseäni mietityttää sosiaalinen media ja nuorten vapaa-aika. Ensimmäistä kertaa leirillä ei ole rajoitettu puhelimen käyttöä, sekä käytössä on ollut nettiyhteydellä varustettu tietokone. Iso osa nuorten vapaa-ajasta, kuluu Facebookin selaamiseen ja sen sisällön tuottamiseen. Tähän asti siitä ei ole ollut mainittavaa haittaa leiritoiminnalle, mutta mietin kuitenkin sen merkitystä nuorille. Onko se heille keino pitää yllä sosiaalista verkostoaan ja kommunikoida, vai onko se tapa tai riippuvuus, josta on vaikea päästä irti?

Tällaisia asioita miettii valmentaja nuorten mentyä jo nukkuman rankan harjoituspäivän päätteeksi. Huomenna uudet kujeet ja seurayhteistyö Kouvolan Hiihtoseuran kanssa saa jatkoa.

-Ville-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti