Kertomuksia kilparyhmän seikkailuista

-

perjantai 13. tammikuuta 2012

Levi audit

Reissuun startattiin keskiviikko-iltana tampereen rautatieasemalta. Auto junaan mukaan kanssa ja ihmiset nukkumaan. Mukaan saatiin myös nykyinen koutsimme ex-mustaryhmäläinen Aki 'eitsei' Järvelin.. Aamulla vetureitten sun muitten lahoamisten takia oltiin Kolarissa puoltoista tuntia aikataulusta jälessä. Siitä matka jatkui sujuvasti viidelle hengelle alunperin suunnitellussa autossa kuuden hengen ja 'pikkulaukkujen' kera. Käytiin mökillä kääntymässä ja syömässä ja eikun mäkeen. Tietysti suuntana oli kuoleman pelkoa herättävä Levi Black. Joka olikin torstai- iltana melko vaarallisessa kunnossa. Illasta Aki meni talkoileen, ja muut laski vapareita. Perjantaina aamulla päästiin pelonsekasin tuntein kokeileen rataa ja vapareita Blackiin joka osoittauikin suprisesuprise :)) todella mukavaksi ja miellyttäväksi laskea, kun pinta oli mukavan kova ja vasta-ajettu. Ratalaskutkin suju ihan mukavasti ja mikä tärkeintä saaatiin varmuus asiasta, että levi blackissa pystyy laskeen hienosti. Illasta Aki meni tunnollisena rataryhmäläisenä talkoileeen ja muut laski taas pikkasen vapareita.. Illalla vielä jj-kokous ja ransuja ja makkaraa. Tästä on hyvä startata huomen aamulla klo. 7.15 kohti kauden ekaa starttii, jossa rataantutustuminen alkaa kl.9.00.

-Annili-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti